Teki mieli hihkua, kun otin pullat pois uunista: mummo aikoinaan teki hienoimpia pullia, mitä oon ikinä nähnyt, ja nää jotenkin ulkonäöllisesti muistutti mummon pullia. Jee. Eikä maussakaan sit valittamista.
Ekaa kertaa ikinä tein pullataikinan käytännössä ilman ohjetta (sokerin ja rasvan määrää tarkistelin jostain, mutta sovelsin silti), koska en vaan jaksanut kaivaa sellasta esiin. Vähän meinasi hermot loppua pulliksi pyörittäessä, kun tuntui, että taikinasta tuli liian kuiva - enkä vieläkään ymmärrä, miksi siitä niin kuiva olis tullut. Kyllä se sitten loppujen lopuksi totteli, kun vähän raivosi.
Historiallisesti jaksoin myös panostaa pullien täyttämiseen ja lusikoimisen sijaan pursotin kerman. Wuhuu. (Laktoosittoman) vispikerman sekaan tomusokeria ja rahkaa, ja kyllä se vaan pysyi tarpeeksi hyvin muodossaan. Kerman lisäksi sisälle kaupan lähes halvinta mansikkahilloa, ja hyvä tulee.
Lakki päälle ja avot. Voisin syödä laskiaispullia ehkä ympäri vuoden. Joskus pelkästään mansikkahillokin riittää pullan kanssa, on se vaan niin hyvää.
Runebergintorttuja tein ekaa kertaa kai viime vuonna - ainakin viime vuonna mulle valkeni ensimmäisen kerran, että sitä hilloa kuuluu olla muuallakin kuin vain tortun päällä. Nappasin ohjeen Pirkan ruokalehdestä, enkä nyt uskalla lähteä edes testaamaan mitään muuta, kun näistä tulee munkin makuun ihan jees. Tuntuu tosin ihan järjettömältä ostaa ensin keksejä, että saisi murustaa ne toisiin leivonnaisiin, mutta ehkä sen kerran vuodessa voi tehdä...
Oon aina tykännyt panostaa kattauksiin niin hirveästi. Pöytään kertakäyttölautaset (joita on pyörinyt keittiön laatikoissa jo vaikka kuinka kauan, enkä ees tiedä, miksi) ja kasa muumimukeja. Ei kai siinä kummempia tarvitse, ja itse kukin osaa jo kaivaa meillä kaappeja ja laatikoita, jos kaipaa jotain muuta.
Joku vuosi kun vielä oppisi a) tekemään säännöllisen muotoisia runebergintorttuja - noista puolet oli hyvinkin mielenkiintoisen mallisia, kun painuivat toisiaan vasten uunissa ja b) olemaan ihan oikeesti stressaamatta kaikista tällasistakin. Ihan ite mä päätän kavereita kutsua syömään millon mitäkin, ja ite otan ne stressini millon mistäkin. Yleensä ne onnistuu kuitenkin, ja jos ei, niin naapurissa on kauppa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti